9 metsästäjän mieli

“Kuuntele.

 

Tämä tulikettu on pimeänsokea. Ja sen kun pimeällä on tehtävä hartsuretket, niin sen luulisi juoksevan pahki petäjiin ja kallioihin. Mutta eipä se juokse… –Kuule nyt tarkasti, sillä on sellainen turkki, että se pimeässä loistaa kuin karpiittilamppu. Ja se turkki valasee synkkinä yösydäminä sen reitit. Siksi sitä sanotaan tuliketuksi.

Minä kerran yhtenä talviyönä yritin ampua sen tuliketun. Minä menin vahtiin muutamalle suolle, jonka poikki kekälehäntä joka yö juoksi. Justiinsa keskiyöllä se tuli ja koko neva lehahti aivan valosaksi. Minä poika kopeloimaan pyssyn lukkoja. Ja sillon minä aivastin, kun olin koko yön istunut kinoksessa… Arvaatkos mitä… se sammutti heti lyhtynsä, ja tuli aivan sysipimeätä. Mutta sitten nevan toisessa päässä alkoi taas hehkua ja kettu meni kuin tulipallo Huuhkajavuoren rinnettä ylös. Se vilahteli siellä vähän aikaa kuin salama ja hävisi…”

Havukka-ahon ajattelija

Välyävä vaakalintu

“Se on seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,

takovi kokon tulisen, vaakalinnun valke'isen;

kourat rauasta kuvasi, teräksestä temmottimet,

siiviksi venehen vieret. Itse siiville yleni,

selkähän sijoittelihe, kokon kynkkäluun nenille.

Tuli kokko kouotellen, isketellen ilman lintu.

Eik' ole kokko pienen pieni eikä aivan suuren suuri:

suu sen on satoa syltä, kita kuusi koskellista,

kieli kuutta keihäsvartta, kynnet viittä viikatetta.

Keksi suuren suomuhauin, liikkuvan kalan lihavan,

iskevi kaloa tuota, vasten suomuja sukaisi.“

Kalevala